2010/06/24

OHmy longJOHN

Okei nyt täytyy myöntää, että ihan päästä kouras äsken kun tulin ajatelleeks, että enää 20 päivää lähtöön. Tänä lauantaina juhannus, seuraavalla Tampereelle, seuraavalla on miitti ja sitä seuraavalla oon jo Japanissa. Tulen kuolemaan jännitykseen, mutta toisaalta taas en malttais millään oottaa, aivot huutaa tyhjyyttään ja apua, en ossaa ajatella enää ees selkeesti! Mutta tosiaankin äsken oli vahvimpia tajuamisen hetkiä, koska tämä nyt vaan tuppaa tuntumaan niin unelle.

Viime viikon kestänyt Japanin kielen kurssi osoittautuki ihan loistoks, opin paljon uutta ja hyödyllistä. Täytyy varmaan vähän kerrata ennen kuin jättää Suomen ja onneks jatkokurssi onkin sitten jo elokuussa! Sinne on pakko päästä, täytyy nyt vain toivoa, että osallistujia tulee tarpeeksi D: Viime viikolla sain myös klubini nuorisovaihtajalta meidän klubin viirejä ja yhden pinssin.


Viime merkinnän jälkeen oon varsinkin jälkimmäisen host perheeni kanssa jutellu, eli tämän vanhemman pariskunnan kanssa. Suunnitelmissa mennä japanilaiseen teeseremoniaan, keraamisentaiteen tunnille, kukkia asettelemaan (ikebana!), kalastamaan jne. Aivan loistavaa, että minua varten on jopa suunniteltu jotain :o. Tosi paljon ollaan puhuttu ruoasta, ja tarjouduinkin tuomaan suomalaisia reseptejä mukanani. Kysyin myös, että onko Ubesta pitkäkin matka Fukuokaan ja vastaus oli tyhjentävä: "We will go to Fukuoka with you." ........herran jestas. Seriously, pääsen käymään Kyushun saarella! No can do, reissaaminen on kyllä parempi ku jees:D

Siinä vielä pikku selvennyskuva (oon selkeesti tosi taidokas, ku painttia käytän!). Kysyin heiltä myös tuosta japanin aivotulehdus rokotteesta, jota en heidän mukaansa tarvitse. Ihan hyvä juttu kukkarolle:D
Toisen perheen kanssa en ole hirveästi kirjoitellut; johtuen ihan vain siitä, että he vastaavat todella hitaasti. Kaks sähkäriä lähes kuukaudessa. Hauska oli muuten huomata, että molemmissa perheissä sähköpostien lähettämisen hoitaa äiti!
Pääsen muuten nukkumaan myös yhden yön hotellissa Osakassa, koska lento Osakasta Tokyoon lähtee sen verta aikaisin, että täytyy nukkua paikan päällä. En pistäis hanttiin, jos yötä edeltävän päivän saisi Osakassa pyöriä 8).

Eilen kävin Miian kanssa Kuopio Infossa kyselemässä josko siellä olisi japaninkielisiä esitteitä Kuopiosta. Toki niitä löytyi, mutta esitteille osoittautui iäksi kunniakkaat 12 vuotta, mikä meinaa että tieto ei ole ehkä ihan uusinta :~D

Nää kuvat on tosi laatuja; nappasin pimeässä huoneessa kännykällä. Japanin kielisiä esitteitä ovat nuo alarivin nivaskat, kahta erilaista siis. Sisältä vasemmanpuoleinen esite näyttää tältä:

Pyysivät infossa jättämään yhteystiedot sinne, jos sattuu löytymään japaniksi vähän uudempaakin mallistoa.

Nyt ei oikeen muuta voi ku skarppaa. Täytyis tehhä mantsan ja opon työt ennen lähtöä, tarkistaa matkalaukkujutut ja ostaa tuliaiset&mitä itte tartten. Ei kauheesti inspaa koulujutut heti ku Suomeen takasi tulen, vaikka viis päivää aikaa niitä oiski tehhä. .........miks ihmeessä en tehny näitä viime jaksossa ku ois ollu aikaa? -__- ja sama pätee autokouluun! Japanissa en aio tehhä kyllä mittään kouluun liittyvää! Aattelin, että sanan 'loma' vois ottaa kerranki kirjaimellisesti käyttöön ja oikeesti olla miettimättä koulua, tai mitä on jääny tekemättä/pittäis tehhä. Sounds like a plan.

Tuntuu, että en tässä blogissa pääse oikeen etipäin. Ois vaan sittenki pitäny alottaa vaikka heinäkuun alussa, niin en jauhaisi turhia :~D Toisaalta, voin lukea näitä joskus miljoonan vuoden päästä ja miettiä mitä minun päässä on liikkunu! AINIIN, ehotuksia tuliaisiks 17 vuotiaalle japsi pojalle, anyone?

2010/06/15

±29DAYSs

As you can see tästä päivästä lähtöpäivään on 29 päivää, ja Japanin ekasta päivästä (14.7. lähtee lento, mutta Japaniin saavutaan 15.7.) kottiin tuloon 29 päivää! Eli aika pitkälti ±29DAYSs. Tarkotuksenani alunperin oli pistää tämä blogi pystyyn tänä päivänä hauskan numerologian vuoksi, mutta tekikin mieli kirjoittaa jo aikaisemmin.

Matkaan liittyen on tapahtunut paljon päivitystä, vaikka vieläkään ei tunnu että lähtisi jonnekkin. Tässä ensin kuva noista 17.5. saaduista Lionsien viemisistä. Kaikki sanoo tota reppua sika rumaks, mutta minusta tuo mennee ihan tämmösenä 'virallisena' bagina. Tai no.. vois se toki hienompiki olla :~D

Sisällön kertaus: 4 pinssiä, 2 viiriä, 2 hihamerkkiä, lehtinen ja reppu.

Sitten tosta rokotusasiasta pikasesti, mitä viimeksi mietin. Rokotuslääkäri suositteli jättämään tuon Japanin aivotulehdus rokotteen pois, koska olen maassa vain kuukauden, eri asia jos olisin vaikka 2kk (mitä ihmeen väliä sillon kauanko siellä on?D:). No, ainakin jo yksi asia poissa listalta. +Eilen alko kesäyliopistolla Japanin kielen kurssi, mikä kestää tämän viikon. Eilinen tunti oli ainakin ihan loistava ja opettaja myös osaa asiansa, kun on syntyperäinen japanilainen 8)

Ja nyt päästään asiaan<3 Kerron tässä matkasuunnitelman; mitä kaikkea tiedän siis jos lipuista, perheistä, leiristä jne.
Ensinhän minun on selviydyttävä 14.7. Helsinkiin asti omin voimin, ja minua kammoksuttaa suuresti kahen ison matkalaukun hilaaminen ympäriinsä. Ruumaan menevä saa painaa 20kg ja käsimatkatavara 8kg+käsilaukku. Toissaviikolla sain lentoliput, lento lähtee siis Helsinki-Vantaa kentältä kello 17:20 ja on Osaka-Kansain kentällä Japanin kellojen mukaan klo 08:55. Sieltä matka jatkuu kohti Ube-cityä, jossa ensimmäinen perheeni asuu. Ohessa taidokas paint -selostukseni.


Osakasta Ubeen menen varmaan shinkansenilla (=luotijuna)? Matkaa näyttäis olevan reilu 400km, eli tuskin perhe ainakaan autolla minua hakee:D. Lähetin tälle ensimmäiselle perheelle sähkäriä reilu viikko sitten ja he vastasivat viime perjantaina. Minä yritin kirjoittaa mahdollisimman yksinkertaisia ja lyhyitä lauseita englanniksi, että he voisivat jotain jopa ymmärtääkin (niin ja alkuun itseni esittely japaniksi), mutta heidän vastauksesta päätellen he eivät olleet ymmärtäneet hönkäsen pöläystä englannistani:DDD No, ainakin tietävät, että Jenni niminen, 17 vuotias suomalainen tyttö on tulossa, koska sen pistin japaniksi. Eilen tuli sitten sähkäriin vielä heidän hakemuspaperinsa sis. osoitteet, ammatit jne, myös keitä perheeseen kuuluu ja valokuva! Perheessä siis äiti&isä, kolme tyttö lasta (iät 18, 15 ja 10) + yksi poika, 17 vuotta. Varmana tulee kyllä kivaa olemaan, kun on __saman ikäsiä perheessä ja luultavasti mahdollisuus tutustua myös heidän kavereihinsa 8D Ootan tätä kyllä niin paljon, että uaaaaaaaaaa ei oo ees sanoja!

Ubesta matka jatkuu 23.7. Matsueen, jossa minulla on kolmen päivän mittanen minicamp. Tässä leirin ohjelma:

Kuvaa klikkaamalla suuremmaksi!

Leirin jälkeen Matsuesta takaisin Ubeen, jossa asuu myös toinen host perheeni. Jännä että molemmat sattu minulle samasta kaupungista.. En ois pistäny pahakseni, jos olisin päässyt vähän eri paikkojakin näkemään, mutta tämä on silti parempi kuin hyvä! Tässä perheessä asuu eläkeläis mies ja englannin opettaja vaimokkeena. Heillä on yksi lapsi, 32 vuotias poika, jolla on myös ehkä lapsia? En tiiä. He eivät ole vastanneet vielä sähkäriini, koska lähetin sen vasta lauantaina. Tähän syynä ensin annettu väärä sähkäriosoite. Kaikki tiedot heistäkin siis on peräisin eilen tulleista hakemuspapereista. Heidän luonansa olenkin sitten 12.8. saakka, jolloin matkustan takaisin Osakan lentokentälle, josta lento Tokioon ja sieltä Suomeen.

Nyt voin vapain mielin käydä ostamassa perheille tuliaisia, kun tiedän keitä on vastassa ja montako ihmistä. Toki niitä 'ylimääräisiä' lahjojakin täytyy ostella, mutta tuossa jo ensimmäiset 9 ihmistä, jotka tulen näkemään XD

Yebayee, päivittelyä luvassa jos isäntäperheistä kuuluu jotain ja jos innostun ostamaan viemisiä 8) Vois joskus myös alkaa miettiä mitä pakkaa mukaan ja tarvitsenko itse ostaa jotain..

See yas~

P.S Sain läppärin! IBM ThinkPad T43, ~1300€ _ilmaiseksi :~D Täytyy ottaa se tripille mukkaan, kunhan ensin saisin selville, kuinka saan siellä netin käsiini o_o